Ma 30.9. lasten easysport ja temppukerhot peruttu, Jonnan tehotreeni salissa normaalisti

Juuri tulleen tiedon mukaan, koulun salin iltakäyttö jatkuu tästä illasta lähtien eteenpäin normaalisti. Aiemman tiedon valossa jouduimme perua lasten easySportit ja temppukerhot tältä illalta ja ohjaajat eivät enää ehdi paikalle ohjaamaan, joten lasten ryhmät ovat tältä illalta peruttu. Jonnan tehotreeni klo 19-20 on tänään normaalisti salissa! Tästä eteenpäin liikuntaryhmät ovat jatkossa omilla paikoillaan. Kulku saliin tapahtuu pääoven kautta (kuten ennenkin). Ovi pidetään lukossa. Kengät jätetään ovelle ja ovella pitää olla ”vahti”, joka avaa ovea muille. Aulassa on rakennustelineitä ja lapset pitää saattaa perille asti ryhmiin. Ohjaajan vastuulla ei ole lasten valvominen ennen ja jälkeen ryhmän, vaan tämä kuuluu huoltajille. Koulun yläkerta (yläasteen tilat) ei ole iltakäyttäjien käytössä ja sinne ei ole lupaa mennä. Kylläpä on mukavaa, että vuorot pyörivät taas normaalisti. Nähdään!!!!

Sali pois käytöstä ma 30.9.

‍Pahoittelemme pitkittynyttä tilannetta. Olemme epätietoisia pääseekö koulun saliin vai ei. Tästä syystä lasten liikunnat on maanantain 30.9. osalta peruttu ja aikuisten tehotreeni pidetään ulkona koulun kentällä klo 19-20. Sääennuste näyttää poutaa, pukeutukaa lämpöisesti 🙂 Jos tilanne jatkuu, että saliin ei pääse:  Tiistaina 1.10. Lasten baletit (klo 17.00-17.45 ja 17.45-18.30) ovat tien toisella puolella Leirikeskus Östersundomissa (nuorisotalo Östis), Knutersintie 915, 00890 Helsinki. ShowDance on peruttu, jos saliin ei pääse. Samoin ÖssiFlow jumppa on klo 18.30-19.30 Leirikeskus Östiksellä. Jumppaan oma jumppamatto mukaan. Tiedotamme heti, kun saamme uutta tietoa, seuratkaa sähköpostianne ja Össin nettisivuja https://ostersundominsisu.fi/ajankohtaista/

View Post

Jonnan tehotreeni klo 19-20 on tänään normaalisti salissa! Juuri tulleen tiedon mukaan, koulun salin…

Jonnan tehotreeni klo 19-20 on tänään normaalisti salissa! Juuri tulleen tiedon mukaan, koulun salin iltakäyttö jatkuu tästä illasta lähtien eteenpäin normaalisti. Aiemman tiedon valossa jouduimme perua lasten easySportit ja temppukerhot tältä illalta ja ohjaajat eivät enää ehdi paikalle ohjaamaan, joten lasten ryhmät ovat tältä illalta peruttu. Tästä eteenpäin liikuntaryhmät ovat jatkossa omilla paikoillaan. Kulku saliin…

View Post

SALI EDELLEEN POIS KÄYTÖSTÄ MA Pahoittelemme pitkittynyttä tilannetta. Olemme epätietoisia pääseekö tänään koulun saliin…

SALI EDELLEEN POIS KÄYTÖSTÄ MA 30.9. Pahoittelemme pitkittynyttä tilannetta. Olemme epätietoisia pääseekö tänään koulun saliin vai ei. Tästä syystä lasten liikunnat on jouduttu perumaan maanantain 30.9. osalta ja aikuisten tehotreeni pidetään ulkona koulun kentällä klo 19-20. Sääennuste näyttää poutaa, pukeutukaa lämpöisesti, kerrospukeutumista, sillä jos saliin sattuisi pääsemään, niin jumppa on tietenkin sisällä. Jos tilanne jatkuu…