Helsingin kaupungin hallinnoimista liikuntapalveluista kiinniolo koskee sisäliikuntatiloja ja uimahalleja. Helsingin lapset ja nuoret ensin -periaatteen mukaisesti päätökset eivät kuitenkaan koske vuonna 2004 syntyneitä ja sitä nuorempia (18-vuotiaat ja sitä nuoremmat). Näin ollen lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta jatkuu.
Sisäliikuntatiloissa sallittuja ovat myös kaikenikäisten ammattilaisurheilijoiden harjoittelu ja ammattilaisurheilun piiriin luettavat ottelut, kilpailut ja turnaukset, ilman yleisöä. Ammattiurheilijan tulee pyydettäessä pystyä esittämään ammattiurheilijan todistus. Todistusta voi hakea pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhealta. Toisin kuin muilta 16–18-vuotiailta, ammattilaisurheilun piiriin kuuluvilta ei edellytetä koronapassia sisätiloissa.
Sisäliikuntapaikoissa koronapassin käyttö:
- 16 vuotta täyttäneiltä; ohjatun harrastustoiminnan järjestäjät varmistavat, että osallistujilla on koronapassi
- Lasten ja nuorten harrastustoiminta ja ottelut/kilpailut; aikuisilta ohjaajilta ja toimitsijoilta edellytetään koronapassi, elleivät ole palkkatyössä
- Ammattilaisurheilupoikkeuksessa koronapassi edellytetään valmentajilta ja ohjaajilta, elleivät ole palkkatyössä.
HUOM! Koronapassiksi kelpaa jatkossa myös EU:n ulkopuolella myönnetty koronapassi.
Harrastustoiminnan järjestämisessä suositellaan, että:
- Harrastustoiminnan järjestäjä varmistaa, että toimintaan osallistuvilla 16–18-vuotiailla on koronapassi
- Harrastusryhmä kokoontuu samassa kokoonpanossa.
- Vältetään kontakteja toisten harrastusryhmien kanssa.
- Harrastustoimintaan ei osallistuta flunssaoireisena.
- Harrastustoiminnassa noudatetaan yleisiä ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta.
- Harrastustoiminnassa vältetään tarpeetonta fyysistä kontaktia.
- Mahdolliset osallistujapaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan ja muutoinkin oleskelu järjestetään mahdollisimman väljästi.
- Vahva suositus on, että ohjaajat ja yli 12-vuotiaat käyttävät sisätiloissa kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät ehdottomasti estä sen käyttöä. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntasuoritusten aikana.
- Muiden kuin harrastajien ja ohjaajien oleskelu harrastus- ja pukeutumistiloissa minimoidaan.
- Kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminnan yleisön osalta noudatetaan aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevia päätöksiä, eli ei oteta yleisöä.
- Kaikkia harrastustoimintaan osallistuvia ohjeistetaan noudattamaan annettuja terveysturvallisuusohjeita.
- Ohjeistamisesta ja ohjeiden noudattamisen valvonnasta vastaa aina toiminnan järjestäjä.
- Ulkotiloissakin tapahtuvassa harrastustoiminnassa on suositeltavaa soveltavin osin noudattaa yllä kuvattuja periaatteita.