Keväälle on perustettu uusi tanssiryhmä 4-6v. lapsille: SHOWDANCE. Käykää ilmoittamassa lapsenne mukaan!
Tunti on keskiviikkoisin kello 18:00-18:55 Sakarinmäen koulun peilisalissa. Ajalla: 8.1.2025 -14.5.2025. Samaan aikaan on aikuisten syke&lihaskuntojumppa – joten kätevää mennä itse jumppaan ja jättää lapsi tanssitunnille!
Tunneilla tanssitaan eri tanssisarjoja, tutustutaan monipuolisesti eri tanssityyleihin ja kehitetään peruskuntoa leikkien ja liikkuen lasten lempi musiikin tahdissa. Tunti on lasten satutanssia, mielikuvien avulla toteutettavaa tanssiliikuntaa. Opetuksessa korostetaan luovuutta ja yksilöllisyyttä. Innostavan ja pätevän ohjaajan opastuksella tunneilla harjoitellaan myös erilaisia välinetaitoja, kuten pallojen, huivien ja muiden välineiden käsittelyä yhdistettynä tanssiin.
Tuntien ilmapiiri on rennon hauska ja tunti sopii kaikille. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvitse olla, ryhmä sopii vasta-alkajille.
Tunnin kesto 55 min.
Kevään aikana harjoitellaan yksi koreografia ja kevään viimeisellä kerralla on huoltajille esitys.
Tunteja ohjaa Minni Tennilä. Hän on tanssinut 15 vuotta ja kilpaillut useasti Suomen- ja maailmanmestaruus kilpailuissa. Viimeisimmät kilpailut olivat 2023 joulukuussa MM-kilpailuissa, joissa hänen ryhmä sai hopeaa. Minni on tehnyt töitä tanssijana ja opettanut useita tanssilajeja. Häneltä löytyy paljon kokemusta kaikkien ikäryhmien tanssiopetuksesta useiden eri lajien parissa.
Lisätiedot: https://ostersundominsisu.fi/lapset/tanssit/